Oulun edustan saaristo ja nähtävyydet
Oulun edustalla sijaitsee lukuisia saaria.
Alueelta löytyy kahdeksan vierasvenesatamaa, joista
viisi sijaitsee saarilla. Saaret sopivat täydellisesti
päiväkäyntikohteiksi veneellä.
Alueella sijaitseva
Hailuoto on Perämeren suurin saari ja oma kuntansa.
Saarelle liikennöi lautta säännöllisesti ja talvisin
sinne on mahdollista kulkea myös jäätietä pitkin. Alueen
toinen suuri saari, Iin Röyttä on luonnonsuojelualue,
joka tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa
matkailijoille.
Oulun edustan saariston kartta
Hailuoto
Perämeren suurin saari Hailuoto sijaitsee Oulusta noin
50 kilometrin päässä. Lauttamatka kestää 25 minuuttia ja
talvisin osan aikaa saarelle on myös käytössä jäätie.
Hailuoto on suosittu vapaa-ajanviettopaikka ja saarella
onkin 600 mökkiä vakituisen, noin 1000 asukkaan lisäksi.
Hailuoto on nimetty kauniin karun luontonsa takia osaksi
Suomen kansallismaisemaa. Marjaniemen majakka,
kalastajakylä ja tuulivoimalat sekä tietenkin upeat
hiekkarannat ja maisemat kuuluvat useimpien Hailuodossa
matkailevien ykköskohteisiin.
Hailuodon kunnan kotisivuilleLauttaliikenteen
aikataulut
Iin Röyttä
Iin Röyttä sijaitsee 40 km päässä Oulusta pohjoiseen ja
noin 4 km Iin Praavannokan satamasta länteen. Saari on
kooltaan noin 60 hehtaaria ja se on suosittu
veneilykeskus ja virkistyskäyttökohde. Alueelta löytyy
muun muassa luontopolku, nuotiopaikka, kaksi vuokratupaa
ja lasten leikkipaikka. Röyttään pääsee ainoastaan
vesiteitse ja mahdollisesti talvella jäätä pitkin. Jään
vahvuuden arviointi on omalla vastuulla.
Lue lisää
Proomut
Kuivasmeren hylyt ovat kaikkien veneilijöiden
nähtävillä ympärivuoden. Osa hylyistä on vielä
nähtävillä veden pinnalla, kun taas osa on uponnut
pohjaan. Alue on ennen toiminut saha-alueena.
Ilmakuvaa alueesta
Nallikarin näköalatorni
Nallikarin majakaksi kutsuttu näköalatorni sijaitsee
Nallikarin rannalla. Se on valmistunut vuonna 1988.
Majakka näkyy merelle päin, mutta sinne on myös pääsy
kävelyteitse.
Ilmakuvaa alueesta
Marjaniemen majakka
Marjaniemen majakka sijaitsee Hailuodon
läntisimmässä kohdassa Marjaniemessä noin 50 km päässä
Oulusta. Se on rakennettu vuonna 1871. Majakan
yhteydessä sijaitsee luotsiasema, joka on Oulun
yliopiston käytössä ja toimii sääasemana.
Kuvia Marjaniemestä
Turkansaari
Oulujoella, 15 kilometrin päässä Oulun
keskustasta sijaitsee Turkansaari. Turkansaari
toimii kesäisin ulkomuseoalueena. Turkansaareen tehdään
opastettuja tervaveneretkiä ryhmille.
Turkansaaren ulkomuseoEventours
Oy
Seelari
Oulun työväen pursiseuran ylläpitämä kahvila Seelari
sijaitsee pöllisaaressa. Kahvila on avoinna maanantaista
perjantaihin klo 12-20. Rannalla on venepaikkoja.
Seelari kartalla